NTR palasi Nuuksioon
Nuuksion TalviRogaining (NTR) oli ohjelmassa 1.3.2025. Järjestelyistä vastasi OK 77 ja kisatapahtuma oli seitsemännen kerran kalenterissa. Kisakeskuksena toimi Lahnuksen koulu Espoossa.
Kuva (NTR:n kisakuvaaja). Melko vähissä olivat lumet maastossa.
Kisasää oli ennusteiden mukainen. Lämpötila hipoi pakkasrajaa kisaa edeltävänä yönä, joka hieman kovetti hankea. Kisan aikana oltiin täpärästi plussan puolella. Esteri tarjosi (kevyttä) sekä räntää että tihkua. Kisa käydään kadella aikajänteellä (3 ja 6 tuntia) kolmessa eri sarjassa - Naiset, Miehet ja Sekajoukkueet. Kisajoukkueiden määrässä (67 joukkuetta) oli kasvua viimevuotiseen verrattuna n. 50% ja henkilömäärissä (159 rogaajaa) peräti +130%. Joukkueiden koot olivat selvästi kasvaneet. Kisassa löytyi myös muutama OK:lainen - naisten 3 h sarjan voittajina.
- Details
- Written by: Michael Berger
Hisun SM-kisat peruttu
Hiihtosuunnistuksen SM-kisat sekä Vantaan Lumirastit, jotka ovat SSL:n kilpailukalenterissa 22.-23.2.2025, on peruttu tänään 9.2.2025 (klo 13:00) tehdyllä päätöksellä. Lumitilanne Vantaan Hakunilassa ei mahdollista kisojen järjestämistä.
Kuva (kisajärjestäjät). Lumitilanne 29.1.2025. Sen jälkeen sulaminen on vain kiihtynyt.
Kilpailujen järjestämisyhteisönä toimii OK 77, Pihkaniskat ja Rasti-Jyry. Sprinttisuunnistuksen ja taka-ajon SM-kisojen jatkokohtalosta 2025 kertoo erikseen Suomen Suunnistusliitto. Peruttujen Vantaan Hiihtorastien (23.2.) yhteydessä pidettävästä FSO:n keskimatkan mestaruuskilpailusta tiedottaa omalta osaltaan FSO.
Kilpailujen ilmoittautumista ei järjestäjien puolesta koskaan avattu, joten tehtyjen kisailmoittautumisien suhteen ei tule jatkotoimenpiteitä. Järjestäjät harmittelevat syntynyttä tilannetta. Sään haltijoiden oikuille emme mahda mitään.
- Details
- Written by: Michael Berger
Hiihto onnistui Oittaalla
Junnujen Talvimoniottelun (TMO) kolmas laji - maastohiihto, hiihdettiin 4.2.2025 Oittaan keinolumella. Lämpötila oli hitusen pakkasen puolella. Loisto-olosuhteet.
Kuva (Anna Jacobson). Jenny otti ensimmäisen lajivoittonsa TMO:ssa - ilman luistimia.
Oittaalla oli vilskettä, sillä harvassa muussa paikassa Espoossa on tällä hetkellä hiitokelpoisia latuja. Paikalla oli runsaan Junnuporukan lisäksi myös muita OK:laisia - harjoittelu (kuntoilu) mielessä. Myös junnuista ja heidän matkavauhdista huomasi, että (ainakin osa) oli hyödyntänyt tammikuun ohjelmassa ollutta hiihokoulua. Pokaalisarjan kärki vaihtui. Nyt johdossa on Jenny Jacobson ja HD12-sarjassa "ikinuori" Volter Ruokolainen.
Tulokset, hiihto Pistetilanne (kolme lajia)
- Details
- Written by: Michael Berger
TMO eteni luistellen
Junnujen talvimoniottelun toinen laji oli tänä "talvena" luistelu, joka käytiin matkaluisteluna keski-Espoon urheilukeskuksen monipuolisen liikuntatarjoilun luistinradalla 31.1.2025.
Kuva (Mia Engström-Risku). Ilahduttavan hyvin (kypärät) varustettuja nuoria.
Lämpötila oli plussan puolella, mutta jää oli erinomaisen liukas. Tätä ei välttämättä tuloksista huomaa, koska TMO-luistelun ohjelmassa ei ole vakiomatkaa. TMO:n luistelua on viimeiset neljä vuotta hallinnut Ringette-Jenny - niin nytkin, mutta kovan vastuksen antoi kokonaisjohdossa oleva Saga Risku. Sen verran hyvin tytöt luistelivat, että Super- ja Hyper-sarjalaisille ei herunut bonuspisteitä (jotka ovat jaossa, jos kaikki TMO-pokaalisarjassa klilpailevat jäävät selän taakse).
Yhteensä 22 junnua on jo päässyt TMO-pisteille. Tänä iltana HD12-sarjalaiset olivat selvästi aliedustettuina. Seuraava koitos, TMO-3, on maastohiihto, joka käydään Oittaan tekolumella tiistaina 4.2.2025. Sielä suksiosasto vahvistaa osanottoluetteloa.
Tulokset, Luistelu TMO-pisteet (2 lajia)
- Details
- Written by: Michael Berger
Edustusleiri Lahdessa
OK 77:n vahvistettu edustusryhmä piti 16.-19.1.2025 hiihto- ja sprinttilleiriä Lahdessa tusinan suunnistajan vahvuudella.
Kuva (Jonny Donner). Leirin hiihtäjät kuvaustauolla.
Leiriläiset osallistuivat tapahtumaan vaihtelevalla läsnäololla omien kiireittensä puitteissa. Ohjelmassa oli pääasiassa PK-hiihtoa Lahden ja Hollolan erinomaisilla ja vaihtelevilla latuverkoilla. Lauantaina oli juoksusprinttipäivä - aamupäivällä perussprintti ja iltapäivällä knockout-sprinttiä Lahden Suunnistajat-37:n tarjoamana. Tyrmäyssprintti-kisan nopein oli Antti Järvenpää.
Viikonloppuna avattiin myös vuoden kilpailukausi. Turussa Matilaisen kaksikko, Juha ja Sakari, löytyy tulosluettelosta. Lappeenrannassa (Lappeen Riento) käytiin kaksipäiväinen (18.-19.1), kolmen matkan hisu-kisa. Silver Ladies'in "edari"-kolmikko hätyytteli palkintosijoja menestyksekkäästi. Annika Westberg-Arrakoski (D55) oli lauantain ilta-päivän keskimatkan nopein sarjassaan.
- Details
- Written by: Michael Berger
Page 1 of 150