Kevään ainoat bussisarjasuunnistukset (US-216) suunnistettiin 22.5.2018. Lämmin kevätilta tarjosi kuorolaulua, mokkaruudutonta kilpailukeskusta, kaksijakoista maastoa, epämääräisiä työkoneuria, vihreitä ojia (eivät ne niin umpeenkasvaneita olleet = värivika printissä) ja selvästi epäonnistuneen TR-radan (keskeyttäneiden määrästä päätellen).

Kuva (Micke Berger). Roiskaisu kisakeskuksessa.

Mutta OK-laisia oli paikalla sama määrä kuin viime viikolla ja sarjavoittojakin napsittiin samalla tahdilla. Takaiskuna loukkaantumiset ja hylkäykset. Aikakirjoihin on myös merkittävä: 80 Sipoolaisen sarjasuunnistuksen ja n. 50 muun sipoolaisen kisan kokemuksella, tämä oli ensimmäinen kerta (omalta osaltani) Sipoon Joensuussa. Ensi viikolla suunnistetaan US-3 eteläisen Kasavuoren (Tuomarilan asemalta pohjoiseen) alikulkutunnelista (Kasavuoren läntinen sisdääntulo).

Tulokset