Kevään viimeinen sarjasuunnistus (US-217) suunnistettiin 29.5.2018 Kasavuoressa - takaportin kautta. Edellisen kerran olimme kuivuneen Kirkkojärven rantamaiden hyttyspesäkkeissä 2007. Edelleen TR-radat olivat haastavia. Kärki menee kovaa, mutta kokemattomimmat (ja juuri heitä varten TR-rata on olemassa) joutuivat taistelemaan läpipääsynsä puolesta. Hellesää suosi, jopa siinä määrin, että osanotto oli supistunut 74 suunnistajaan, joista peräti 43 OK:laista.
Kuva (Tero Korento). Lähdön liepeiltä löytyi hyväkuntoinen veteraani. Rasti on ollut yli 25 vuotta asemissa.
Sarjasuunnistukset jatkuvat syksyllä matkakisoilla (kohti Porvoota ja Sipoota). Tähän mennessä 51 OK:laista on käynyt näyttäytymässä - heistä peräti 26 on jo varmistanut itselleen palkinnon (siihen vaaditaan kolme osanottoa).