Vuoden ensimmäinen Nuorisarjasuunnistus (NS) käytiin 7.5.2019 Sipoon Pilvilammella. Edellisestä vierailusta paikalla on ehtinyt vierähtää lähes kymmenen vuotta. Tulotie on saanut kestopäällysteen ja pysäköintitilat on moninkertaistettu.
Kuva (Micke Berger). Tuttua kisavilinää.
Kuljimme bussilla, kuten ennenkin mutta bussiyhtiö on muuttunut (Åbergin Linja - näin komeilla kärryillä emme ole matkustaneet vuosikymmeniin). Liikenneonnettomuuden ruuhkauttama Kehä I oli tiedossa, joten siirryimme ensimmäistä kertaa itäiselle Uudellemaalle Kehä III pitkin. Muutenkin kuljetuspuoli sujui mallikkaasti - olimme kotinurkilla aikana, jolloin tavallisesti alamme kaipaamaan viimeisiä metsästä.
Järjestävä Sibbo-Vargarna tarjosi kauden junnuavajaisiin asialliset radat, joissa kuitenkin oli, erityisesti nuorimmille, riittävästi haasteta. Joukkomme, 34 suunnistajaa, keräsi tavanomaisen määrän hylsyjä itselleen. Hyvin järjestetyn kisan mainetta himmensivät vain mokkaruutujen (ja kahvin) puuttuminen.
Sibbo-Vargarna, NS-1 kisasivu (tulokset)