Helatorstain, 30.5.2019, Länsirastit Oittaan latupohjien joukossa keräsi kauden ennätysosanoton - aikaisemmin päivällä suunnistetusta Prisma-rasteista (kansallinen kilpailu) huolimatta. Paikalla oli myös hyvin varustettu Suunnistajan kauppa.

Kuva (kuvituskuva, A-K Brenner). Viimeiset venytyksen ennen maastoonlähtöä.

Loistava ulkoilusää - aurinkoista, ei liian lämmintä, hyttyset karkoittava hönkäys - houkutteli pyhäpäivän ratoksi lähes 320 suunnistajaa Oittaan metsään. Jukolan kutsu kaikuu! Radat olivat kimurantteja ja suunnistustaitoa vaativia. Jopa 4 km (helppo!) vaati nopeimmilta yli 12 min/ km. Siis täysi vastine osanottomaksulle. Erityisen ilahduttavaa oli tekniikkaradan runsas osanotto (yli 50 rohkeaa). Tekniikka paranee vain harjoittelemalla!

Ensi viikolla (6.6) LR-karavaani siirtyy muutaman kivenheiton verran länteen, Kellonummen kappelin nurkille. Valitettavasti pysäköintiolot eivät ole samaa luokaa kuin Oittaalla, joten julkinen (246K Espoon keskustasta tulee ihan kappelin nurkalle), polkupyörä tai kimppakyyti helpottaa järjestäjien urakkaa huomattavasti. Kiitos! Maasto menee yhä enemmän "Kangasala-Jukolan" suuntaan (tosin kivikot ja pusikot puuttuvat vielä), niin myös ratapituudet. Tarjolla on kaiken kruunuksi myös 9 km rata. Teemana on reitinvalintaa käyräkartalla! Rohkeasti paikalle.

Länsirastien tulossivu