Seura kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseen, joka pidettiin 10.12.2024 Kasavuoren koulun luokkaviidakossa. Läsnä oli 16 äänivaltaista jäsentä, - yli pitkäaikaisten keskiarvojen. Tehokkaassa kokouksessa, - kesto vain 28 minuuttia, puhetta johti uudelleen puheenjohtajaksi valittu Kristian "Kiha" von Essen.

20241210_210410.jpgKuva (Micke Berger). Puolet kokouksen osanottajista.

Toimintasuunnitelma ja tasapainoinen talousarvio hyväksyttiin pikaisesti. Enemmän aikaa kului hallituksen valinnassa. Sillä rintamalla tehtiin paljon muutoksia. Kahden jäsenen osalta, - Henrik Wallén ja Daniel Backman, kiertosäännöt (8 vuotta) tulivat vastaan ja Hanna Westerlund siirtyi hallituksen ulkopuoliseksi kokoussihteeriksi.  Kierrätysten johdosta Mika Pasonen nousi varapuheenjohtajaksi, Timo Kankaanpää otti vastuun kassanhoitajan pestistä ja Ida Eklund valittiin sääntömääräiseksi sihteeriksi. Jäsenten virkoihin valittiin uusvanha Raisa Sell sekä uudet Juha Matilainen ja Isabel Donner. Myös toiminnantarkastajien varajäsenten osalta tapahtui kiertoa - uudet varatarkastajat ovat Karin Mårtenson ja Tero Korento. OK:n hallitusta, 48 vuoden aikajänteellä, ei ole koskaan valittu kokonaisuudessaan uudelleen.

Kokouksen alla seuralle saapui FSO:n toimistosta tieto, että OK 77:lle on myönnetty FSO:n mestaruuskilpailujen järjestämisoikeus ja siihen kytketty nuorten suurleirin junailu elokuussa 2027. Kilpailulla juhlistetaan seuran 50-vuotista taivalta.

Tiistai oli muutenkin toiminnantäytteinen päivä, sillä salilla rakennettiin kestovoimaa ja junnuharjoituksessa yösuunnistustaitoja. Molemmista harjoituksista nopeimmat  ehtivät myös kokoushuoneeseen.