TMO 2025 päätökseen
Junnujen Talvimoniottelun (TMO) vähälumisimman (?) talven kisa saatiin päätökseen 8.4.2025. Talven ohjelmassa oli kuusi lajia. Päätöskisa käytiin Jone Super Games'in (JSG) merkeissä.
Kuva (Henkka Backman). Kilpailijat pohtivat JSG:n tieto-osion kysymyksiä.
JSG syntyi vähälumisena talvena 90-luvun alussa. Laji on combo-kisa, jossa vakio-osana on tietovisakisa. Lisäksi lajiin kuuluu yksi tai useampi fyysinen osio. Tällä kertaa kyseessä oli EMIT-radan kiertäminen..
Viimeinen laji oli tasainen ja yhteispistekisa jopa dramaattinen. Pokaalisarjaa ovat hallinneet Saga Risku ja Jenny Jacobson. Tytöt päätyivät loppupisteissä tasatulokseen. Lajivoitotkin olivat tasan (kolme molemmilla), joten ratkaisevaksi muodostui kakkossijojen määrä. Nämä menivät Sagalle 2-1. Saga otti näin, ikänsä puolesta viimeisellä kaudellaan pääsarjassa, toisen kiinnityksensä TMO-kiertopalkintoon. Erikoista oli myös HD12-sarjan ratkaisu. Voiton vei Halla Ruokolainen ennen Volle-veljeään vaikka pikkuveli oli parampi (yksittäisen lajipisteen turvin) pokaalisarjassa. Vähälukuisen Supersarjan paras oli Sebastian Backman. Talvimoniotteluun osallistui tänä talvena 27 junioria.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
LR-kausi on ovella
Vuoden 2025 Länsirastit (LR)-kausi käynnistyy tällä viikolla (10.4.2025) Puolarmaarissa. Silloin Espanjasta kesärusketuksensa hankkinut ratamestari Emil Sevelius tarjoaa mielenkiintoisen avauspaketin - helposta haastavaan.
Kuva (arkistokuva). Tämän tutun teltan kautta torstai-iltojen suunnistusseikkailut alkavat.
Kausi jakaantuu kahteen 9 tapahtuman jaksoon, joita erottaa kesätauko. Uusi kausi tarjoaa muutaman hallinnollisen uutuuden. Reittihärvelin rinnalle tulee myös Livelox-seuranta. Maksupuolella Mobile Pay astuu mukaan kuvaan mutta maksut säilyvät entisellään 10 ja (alle 19 vuotiaille) 3 €. Tapahtuma-iltana on torstai (16.30-18.30), joskin pääsiäisviikolla suunnistetaan Hanikassa keskiviikkona (16.4.) ja Vappu-torstaina (1.5.) pidämme taukoa. Omatoimi-jakso on edelleen yhdeksän päivää seuraavan viikon lauantaihin asti. Omatoimikarttoja voi ostaa tapahtumateltalta, verkosta (oma printtaus) tai Viherlaakson Nesteeltä.
Maastot ovat hyviksi todetut lähimetsät, mutta sisääntulosuuntia on tarkistettu. Latokaski on vaihtunut Harmaakallioksi ja Olarin metsään hyökätään myös Sunan ja Malminmäen suunnilta. Erikoispuolella LR-8 (5.6.) pistää silmään. Silloin tarjolla on myös 9 km rata lähestyvän Jukolan kunniaksi ja ensi kertaa Länsirasteilla myös pyöräsuunnistusta. Tuttu Rogaining 77 min (pistesuunnistus) on mukana jokaisessa LR-tapahtumassa ja kauden päättävät kolme tapahtumaa (LR 16-18) tarjoavat myös yösuunnistusmahdollisuuden.
Kausi avataan vaudilla (ja ennusteiden mukaan koleassa säässä) - olethan kyydissä mukana!
Lisätietoa tapahtumasarjasta löytyy Länsirastit-INFO:sta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Valioleiri Espanjassa
Seuran edustusjoukkueen terävin kärki leireilee parhaillaan Espanjassa Madridin seudulla. Leirillä on vilskettä 16.3. - 6.4. välisenä aikana, jolloin miehiä tule ja menee. Paikalla on seitsemän suunnistajaa valmennuspäällikkö Vesa Kankaanpään johdolla.
Kuva (leisikuvaaja). Tauko pitkällä lenkillä yli 1700 metrin korkeudessa.
Leirin ohjelmaan kuuluvat kartta- ja fysiikkaharjoituksia, mukaan lukien korkean paikan pitkät lenkit. Majoitus on 700 metrin korkeudessa olevassa kyläpahuksessa mutta ympäristössä (kuva) löytyy vuoristoa aina 1750 metrin korkeuteen asti. Lumiraja on näin keväällä 1600 metrrin korkeudessa. Viimeinen 100 metrin nousu, muuten juoksuystävällisessä maastossa, tuotti hieman ongelmia upottavan lumen takia. Harjoitusten lomassa ehditään tutustua paikalliskulttuuriin.
Keskimäärin leiriläiset viipyvät leirillä kaksi viikkoa. Viimeiset mohikaanit palaavat kotimaisemiin sunnuntaina (6.4.).
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Seuran 48. kevätkokous
Kaksi kourallista aktiivijäsentä kokoontui seuran 48. Kevätkokoukseen, joka pidettiin 25.3.2025 Kasavuoren koulukeskuksessa.
Kuva (Micke Berger). Kokousta johti seuran puheenjohtaja, myös väistyvän taloudenhoitajan tilinpäätösesityksen aikana.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisiä asioita. Eniten aikaa kului tilinpäätöksen ja kartta-asioiden puintiin.
Talouden osalta poikkeuksellista olivat saatavien alaskirjaus sekä tuleviin iskuihin varautuminen ja hallinnon kehittämisen rahoittaminen. Tilinpäätös vuodelle 2024 oli hienoisesti ylijäämäinen. Eikä tulevat näkymätkään nostattaneet tummanpuhuvia pilviä seuran urapolun ylle, vaikka juoduimmekin perumaan hiihtosuunnistuksen SM-kisat lumipulan takia.
Karttapuolella tosiasia on, että seuran "karttakanta" on suhteellisen rajallinen. Tähän liittyen pintaan nousi uusien karttojen valmistaminen m.m. tulevia FSO:n mestaruuskilpailuja varten (seuran 50-vuotis juhlakisa 2027). Myös tilanne sprinttikarttarintamalla vilkasti keskustelua.
Tunnnin aikana kirjattiin sekä iloisia talousuutisia että korostettiin ikuista (henkilö)resurssipulaa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
ESC Kasavuoressa
Espoon Sprintticupin (ESC) neljäs tapahtuma suunnistettiin 24.3.2025 OK 77:n järjestämänä pohjois-Kauniaisissa.
Kuva (arkisto). Kasavuoren päiväkoti oli yksi kimurantti pihakohde.
Päivän sää oli ra'an keväinen. Lämpöä oli +2C ja ilman kosteusprosentti oli korkea, vaikka taivaalta ei täydennystä tullutkaan. Tapahtumakeskus oli Kasavuoren koululla Kauniaisissa. Hämärä ehti saapua ennenkuin myöhäisimmät lähtijät ehtivät pois lumettomasta tapahtumamaastosta.
Tuomas ja Juha Matilaisen haastavat radat tarjosivat tarkkoja päiväkoti- ja koulupihakohteita, joita yhdisti vauhdikkaammat reitinvalintavälit. Osanotto oli kevään keskitasoa, mutta granilaisittain lisäystä viimekeväiseen kevätvääntöön oli peräti +100%.
ESC-kevät jatkuu vielä kolmella tapatumalla, - seuraava koitos on 31.3.2025. Katso tarkemmin (kuten myös tämän päiväiset tulokset) ESC-sivulta.
- Tietoja
- Kirjoittanut Michael Berger
Sivu 1 / 152