Kevään sarjasuunnistukset paketissa
Kevään viimeinen sarjasuunnistus (US-217) suunnistettiin 29.5.2018 Kasavuoressa - takaportin kautta. Edellisen kerran olimme kuivuneen Kirkkojärven rantamaiden hyttyspesäkkeissä 2007. Edelleen TR-radat olivat haastavia. Kärki menee kovaa, mutta kokemattomimmat (ja juuri heitä varten TR-rata on olemassa) joutuivat taistelemaan läpipääsynsä puolesta. Hellesää suosi, jopa siinä määrin, että osanotto oli supistunut 74 suunnistajaan, joista peräti 43 OK:laista.
Kuva (Tero Korento). Lähdön liepeiltä löytyi hyväkuntoinen veteraani. Rasti on ollut yli 25 vuotta asemissa.
Sarjasuunnistukset jatkuvat syksyllä matkakisoilla (kohti Porvoota ja Sipoota). Tähän mennessä 51 OK:laista on käynyt näyttäytymässä - heistä peräti 26 on jo varmistanut itselleen palkinnon (siihen vaaditaan kolme osanottoa).
- Details
- Written by: Michael Berger
Sähäkkä SM-sprinttiviesti
SM-sprinttiviesti oli 27.5.2018 ohjelmassa ensi kertaa. Sähäkkä viesti suunnistettiin aluejoukkueilla sarjoissa HD21 (D+H+H+D), HD18 (14-18 v.), HD40 ja HD55. FSO:n kiintiö oli 3 joukkuetta per sarja ja alueen suunnistajat kilpailivat FSO:n valkovihreissä paidoissa. Yli 400 suunnistajaa vipelsi Keravan aseman pohjoispuolella KeU:n järjestämässä kilpailussa.
Kuva (Jarmo Koskela). Vesa oli jälleen SM-mitalin syrjässä kiinni.
FSO:n joukkueisiin oli kelpuutettu 11 OK:laista. Menestysekkäin sarja oli HD40, jossa kaikki kolme FSO-joukkuetta ylsi 12. parhaan joukkoon. Paras yksilö-OK:lainen oli Ann Lindholm (HD55), joka tuli vaihtoon kärjessä avausosuudeltaan. OK:laisin oli FSO-2 (HD21) kolmen OK:laisen voimin. Lähinnä mitalia (4.) oli HD40-sarjan ykkösjoukkue, vahvuudessaan myös Vesa Kankaanpää (osuus 3).
- Details
- Written by: Michael Berger
Kolmikko SM-plaketeilla
SM-keskimatkat (karsinta ja finaalit) suunnistettiin lauantaina 26.5.2018 Kouvolan Vuohijärvellä. Ilmoittauneistamme 29 suunnistajaa oli aamupäivällä karsintakunnossa. Heistä 15 suunnisti SM-arvoista (A-finaalit), kun loput saivat tyytyä B-finaaleihin. Kolmikko Vellamo Toivonen (D65, 4.), Lydia Mårtenson (D16, 6.) ja Jonny Donner (H18, 8.) pokkasivat palkintoja (ja keräsivät 11 SM-pistettä). Päivän positiivisin "melkein yllättäjä" oli Mari Seppänen (D21), joka jäi vai kaksi pykälää (= 10 sek.) A-finaalipaikasta.
- Details
- Written by: Michael Berger
Vilkas LR-ilta Kellonummella
Länsirastit-sää hemmotteli jälleen suunnistusväkeä - tällä kertaa 24.5.2018 Kellonummella. Ratamestari Krisse Vaano oli sanojensa mittainen - radat olivat haastavat, käyrät olivat kimurantit mutta maasto, sepä vasta nautinnollinen. Tämä oli OK 77:n osuus meneillään olevaan WOD-viikon suunnistuksiin. Kevään osanottoennätys parani jälleen. Jukolakurssin "untuvikoista" kuoriutuu kohta täysverisiä pihkaniskoja. Kaikilla ei ollut kiirettä, eikä laulun sanoja tarvitse ottaa vakavasti ("Juokse sinä humma, kun se taivas ..."). Ensi viikolla kohti Kaitakorpea (31.5) - Nuuksiontien varressa. Tulossivu
Kuva (Anna-Kaisa Brenner). Uskokaa pois. "Aidan tällä puolella ruoho on vihreämpää".
- Details
- Written by: Michael Berger
Granipäivillä väentungosta
Kauniaisten paikallispäivää - Grani päivää - vietettiin Thurmanninpuistossa 24.5.2018. Sää suosi, tarjolla oli enemmän ja monipuolisempaa ohjelmaa ja toimintaa kuin viime vuonna. Väkeä oli niin, että sekaan ei tahtonut mahtua. Petri Tötterman ja Janina Donner hoitivat pöytänurkan, jonka jaoimme GrIFK:n kanssa. Esittelyssä oli varusteita ja karttoja sekä kirjan myyntiä. Kyselijöitä (mm Kiintorastiverkon suhteen) oli tasaisena virtana. Mukana myös ensi vuonna!
Kuva (Micke Berger). Lavalla paikalliset tanssijat.
- Details
- Written by: Michael Berger
- Sarjasuunnistus Sipoon Joensuussa
- FSO Suurleiri
- Nuoret karsivat edustuspaikoista
- Suunnistusväki kansoitti Puolarmaarin
- FSO:n sprinttijoukkueet valittu
- Sarjasuunnistukset käynnistyivät Bembölessä
- Kasavuoren metsä täyttyi suunnistajista
- Wanhan hyvän ajan OKM
- Länsirastien kauden avaus oli menestys
- Rockjuhla vesittyi
Page 138 of 149