Sarjasuunnistukset käynnistyivät Bembölessä
Kauden ensimmäiset sarjasuunnistukset (US-215) suunnistettiin 15.5.2018 Bembölen Tollinportilta. Hajautetut toiminnot taisivat hämmentää ensikertalaisia, mutta Mati Kankkusen radat antoivat pehmeän lähdön muuten vaativassa maastossa. Sää suosi ja mokkaruudut kävivät kaupaksi. Hellesäässä hittituotteet olisivatkin olleet Mehujää (ja aikuisille Jäätee). 86 nuorta kävi metsän puolella, ensikertalaiset erottuivat edukseen. Ensi viikolla jatkamme Sipoon Joensuussa, jonne bussikuljetus (Olarin koulu 16.40, Granin Rautatieaseman parkki 17:00).
- Details
- Written by: Michael Berger
Kasavuoren metsä täyttyi suunnistajista
Liki 200 suunnistajaa starttasi kevään parhaassa suunnistussäässä helatorstain Länsirasteille. Pitkästä aikaa ei toimitsijoiden tarvinnut hytistä viimassa eikä sateessa, ja karttakin säilyi useimmilla metsänkävijöillä kuivana, vaikka reittien varrelle osuikin ojien ylityksiä. Luonto näytti parastaan, ja metsässä oli vielä helppo edetä ennen puiden puhkeamista täyteen lehteen.
Ratamestari Caj Snickarsin radat eivät olleet helpoimmasta päästä - kuten ei maastokaan. Muutamilla radoilla olisi voinut kuvitella olevansa Jukolan viestin tyyppimaastossa, sillä reitensä sai tänään helposti hapoille, jos lähti hakemaan suorinta reittiä Kasavuoren kuuluisille kallioille.
Ensi torstaina suunnistetaan Espoon Puolarmaarissa.
Kuva (A-K Brenner). Radat tarjosi helatorstaina Caj Snickars
- Details
- Written by: Anna-Kaisa Brenner
Wanhan hyvän ajan OKM
Vuoden OKM suunnistettiin 8.5.2018 OK:n mökiltä loistavassa kevätsäässä. Koivuissa oli hiirenkorvat, kuusissa ja männyissä naavaa, perhoset liihottelivat, kimalaiset surisivat ja auringossa oli lähes 24OC lämpöä (varjossa toki paljonkin vähemmän). Pääratamestarina hääri Tumppi Ray apunaan koko perhejoukkue.
Radat risteilivät Ruuhikallion molemmin puolin. Lähes 60 suunnistajaa ratkoivat mestaruuksiaan kun nuorimmat (TR & RR) harjoittelivat yhdessä aloittelijoiden kanssa siimariniksien hallintaa (Juontosuunnistus-OKM:t ratkotaan US-3, 29.5, yhteydessä). Mökin pihassa kuhisi yli 80 hengen joukko - suunnistuksen, kirpputorin ja makkarangrillauksen merkeissä.
Kuva (Jenny Ray). OKM 2018 Mökillä, D21-voittaja Vivian Lindholm.
tulokset väliajat
- Details
- Written by: Michael Berger
Länsirastien kauden avaus oli menestys
Kevään ensimmäiset Länsirastit 3.5.2018 houkuttelivat Espoon Hanikkaan yli 180 suunnistajaa. Viime vuonna torstaisin suunnistettiin pääasiassa sateisissa merkeissä, ja perinteitä kunnioittaen tämäkin torstai kasteli suunnistajat ikään tai kuntoon katsomatta. Iästä puheenollen - ratamestari Jarmo Koskelan radoilla nähtiin niin 50:nnettä suunnistuskesäänsä aloittavia konkareita kuin kantorepussa kulkevia ensikertalaisia. Tämä harrastus jos mikä yhdistää sukupolvia! Teemaratana oli tällä kertaa rytminvaihto, mikä sopikin mainiosti Hanikan maastoprofiiliin. Hanikka on kuin Suomi pienoiskoossa: asvalttia, kerrostaloja, merenrantaa, jylhiä kallioita, upottavaa suota ja tasaista kangasmaastoa. Ensi torstaina suunnistetaan seuran kotikonnuilla Kauniaisten Kasavuoressa.
Länsirastien Tulossivu
Kuva (Anna-Kaisa Brenner). Länsirastit suunnistettiin rastikoira Rafalle mieluisassa koiranilmassa.
- Details
- Written by: Anna-Kaisa Brenner
Rockjuhla vesittyi
Tämän vuoden Tiomila (28.-29.4.2018) oli sijoitettu Nynäshamniin. Lähdimme hyvin sujuneen harjoittelutalven ja lupaavan varhaiskevään innoittamina kevään Rock-juhliin neljällä joukkueella: Nuoret (tuplaosuuksineen 6 juoksijaa), naiset (2 joukkuetta) ja miehet (nuorentunut iskuryhmä). Joukkueet palaavat kotisatamaan Wapun aattona.
Nuoret paransivat pykälällä (128.) ja naisjoukkueista ykkönen (sijoitukset 102. ja 211.) kahdella pykälällä. Sadan raja oli hyppysissä ankkuriosuuden aikana. Miehissä, avausosuuden puolivälin takaiskujen jälkeen, kipuaminen kohti tavoitetta - sadan sakkia - oli mielenkiintoista seurattavaa. Hatunnosto Långa Natten-sankarille Antille! Kun paikallista aikaa siirryttiin iltapäivän puolelle, tulosseuranta tarjoaa miehillemme ankkuriosuudella hylkäämistä. Maalintulosijoitus (93.?) oli parempi kuin rintanumeron luku (viime vuotinen 104. sija). Vain elämää ...
Tiomilan Tulosseuransivu Kuva (Jan Donner). Ladies - Lets Rock.
- Details
- Written by: Michael Berger
- FinnSpring kotinurkilla
- Suunnista Kasavuoressa
- Seuratreenejä huhtikuussa
- Taitoa ja vauhtia kevätleiriltä
- Hallitus täsmentää ilmoittautumiskäytäntöjä
- Luminen Tuplasprintti
- Tietosuojauudistus muuttaa seurojen käytäntöjä
- Kevätkokouksessa pohdittiin haasteita ja mahdollisuuksia
- Uusi Eliitti-ryhmä aloitti toimintansa
- Talvimoniottelu täydentyi latusuunnistuksella
Page 140 of 149